Page 60 - MRKTNG 4 2022
P. 60
#työpöydällänyt
YouTubea ja Mtyitöäpsöiynduällllaäo?n
Attention Economya
#työpöydällänyt
Google Finlandin Kristiina SIljander ahkeroi loppuvuoden
kaamoksessa partnereiden projekteissa ja YouTuben
tuotelanseerauksen parissa. Mike Follett lontoolaisesta
tutkimusyritys Lumenista ei luovu Attention
Economyn tutkimisesta edes vapaa-ajallaan.
Kristiina Siljander 1. Loppuvuoden kiireet jatkuvasti. Käyn parhaillaan läpi
Industry & Partner ensi vuoden suunnitelmaa ja
Google Finland Slush, Black Friday ja joulu mm. Shorts-mainosvideoiden
kampanjat pitävät kalenterin launchia. Vietän siis YouTuben
tiiviinä. Maailmantilanteesta parissa aikaa nykyisellään niin
johtuen syksy on ollut haasteel- töissä kuin vapaa-ajallakin.
lisempi, ja autan asiakkaitamme
ja partnereitamme luovimaan 3. Pimeyden päihitys
entistä monimutkaisemmassa
maailmassa datan, työkalujem- En ole vielä ihan tullut sinuiksi
me ja ratkaisuidemme avulla. Suomen pimeän loppuvuoden
kanssa ulkomailta palattuani.
2. YouTube Yritän parhaani mukaan taklata
hiipivää kaamosväsymystä
YouTuben katseluaika on liikkumalla, lomamatkasta
Suomessa noussut taas viime unelmoimalla ja viettämällä aikaa
vuodesta, ja kanava kehittyy ystävien ja läheisten kanssa.
Michael Follett 1. Attention Lontoossa, Centre
Managing Director Economy for Attention Studies.
Lumen Research Ilmiönä Attention
Minua kiinnostaa Economy alkoi jo 250
silmänlkiuikveakaameran sisältöjen ja mainonnan vuotta sitten, kun Adam
huomaamisen tutkiminen Smith hahmotteli idean
esimerkiksi somessa, teoksessaan Theory of
peleissä, AR-sovelluksissa Moral Sentiments (1759).
ja elokuvissa. Aihe
tuntuu välillä enemmän 3. Historiakin
kutsumukselta kuin työltä. kiehtoo
2. Akateeminen Vapaa-aikana paneudun
tutkimus mm. Attention Economyn
historiaan. Suosittelen
Mainonnan huomaamisen professori Lorraine
lisäksi olen kiitollinen Dastonin and Wayne
voidessani osallistua Wun töitä kaikille aiheesta
tutkimusryhmän työhön kiinnostuneille.
King’s Collegessa
60 MRKTNG