Page 83 - MRKTNG 4 2023
P. 83

Tee pohjatyöt hyvin                         Resursoi tiimi ja johda tekemistä

  OLENNAISTA oli tunnistaa tavoite sekä                   VANTAAN JA KERAVAN hyvinvointialueella
  mahdollisuudet sen saavuttamiselle.                     työntekijämielikuvasta vastaavat HR-päällikkö Tiia
 Tärkeänä keinona henkilöstön saatavuuden                 Rouhiainen ja markkinointi- ja viestintäpäällikkö
  varmistamiseksi tunnistettiin vahva oma                 Krista Aksila-Hursti. Brändityöhön ja
  työnantajakuva, joka auttaisi myös sitouttamaan         työnantajamielikuvan työstämiseen
  neljästä eri organisaatiosta siirtyvät 4 800            osallistuneeseen tiimiin kuului myös johdon
  työntekijää uuteen työnantajaansa. Koska                edustus. Viestintätoimisto Drum täydensi tiimiä
  hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymiselle          kahdeksan hengen voimin. ”Jos ei kumppania
 oli tiukka deadline, aikataulu suunniteltiin             ja veturia siinä paahteessa olisi ollut, kun ei
  tarkasti 8 kk ajalle ja siihen sitoutuivat niin tiimi,  ollut resurssejakaan sisäisesti, tämä ei olisi
  projektijohto kuin valittu viestintätoimistokin.        ollut mahdollista. Myös rekrymarkkinoinnin
                                                          yhteistyökumppanit ovat olleet suuressa roolissa
              Selkeä työnjako auttaa                      siinä, miten kampanjoita on jaettu eteenpäin. Iso
                                                          kiitos kuuluu myös vakelaisille, jotka osallistuivat
 ”YHTEISHUOLTAJUUS työnantajakuvasta toimii               omalla työpanoksellaan tai antoivat kasvonsa
  meidän kohdalla, mutta selkeä työnjako on               ja kokemuksena artikkeleihin ja videoihin”,
  tärkeä. Viestintä ja markkinointi on Kristan            Rouhiainen kiittelee.
  vahvaa osaamista. Hän keskittyy verkkosivuihin ja
  sisältöihin, ja jos on vaikkapa videokuvauspäiviä,                                                                     MRKTNG 83
  hän hoitaa nämä. Minun vastuullani on
  henkilöstön saatavuus ja rekrytointi
 operatiiviseen tasoon saakka. Yhdistelmä
  mahdollistaa onnistumisen eikä tarvitse heitellä
  palloa siitä, kummalle jokin asia kuuluu.”

Näin sen teimme

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle
haluttiin varmistaa henkilöstön
saatavuus ja luoda alku uudelle
organisaation toimintakulttuurille.
Kahdeksassa kuukaudessa projekti
eteni brändityön käynnistämisestä
työnantajamielikuvakonseptin luomiseen,
sisäisen muutosviestinnän läpivetoon, oman
ilmeen mukaisen verkkosivuston sisältöjen
ja rekrytointialustan valmistumiseen sekä
rekrykampanjoinnin käynnistymiseen.
   78   79   80   81   82   83   84   85   86   87   88