Page 72 - MRKTNG 4 2023
P. 72
Finnish Comms Awards 2023
VUODEN VAIKUTTAMISKAMPANJA
CMI – Avaimet rauhaan
CMI – Martti Ahtisaari Peace
Foundation & TBWA\Helsinki
HURJA, PYSÄYTTÄVÄ, ROHKEA JA VAIKUTTAVA.
Luova ja rohkea toteutus vaikeasta ja rankasta
aiheesta. Toi aiheen sekä päättäjien että
suuren yleisön tietoisuuteen oivaltavasti
valituilla toimenpiteillä. Sävy toteutuksessa on
onnistunut: pysäyttävä, herättelevä ja samalla
kriisin keskellä eläviä kunnioittava, ei tirkistelevä
tai naiivi. Myös kampanjanimi on oivaltava
kaksoismerkityksessään. Kampanja lunastaa
brändin ytimen. Läsnäoloa monessa mediassa
ja monella tavalla. Hienot tulokset kuvaavat
vaikuttavuutta hyvin. Yksi vuoden hienoimmista
töistä.
VUODEN VIESTINTÄTOIMISTO
Oy SEK Ab
TOIMISTO on tunnettu pitkistä asiakassuhteista, ja sen asiakkaat
arvostavat toimiston näkemyksellisyyttä, yhteistyökykyä ja
kansainvälisyyttä. Toimisto on rakentanut pitkäjänteisesti ja
systemaattisesti kulttuuriaan niin, että ihmiset viihtyvät pitkään
ja haluavat antaa parastaan. SEK toimii aktiivisesti viestinnän
puolestapuhujana ja toimialan kehittäjänä. Toimisto on menestynyt
taloudellisesti myös talouden vaikeina vuosina. Kilpailumenestystä on
tullut vuosien varrella runsaasti mm. Finnish Comms Awardseissa ja
SABRE Awardseissa.
VUODEN SPOKESPERSON
Sallamaari Muhonen
Sähköteknisen kaupan liitto
SALLAMAARILLA on aito halu luoda ihmisten välistä
ymmärrystä, toimia sillanrakentajana ja vaikuttaa
yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin strategisen
viestinnän voimin.
VUODEN PITCHAAJA
Paula Sonne
TBWA\Helsinki
TUOMARISTO kuuli päivän aikana monia erinomaisia
pitchauksia, joista Paula Sonne jäi vaikuttavalla
esiintymisellään parhaiten tuomariston mieleen.
72 MRKTNG