Page 36 - Sahkomaailma_Extra_1-2022
P. 36
Projekti SÄHKÖMAAILMA | EXTRA 1/2022
TEKSTI: VESA VILLE MATTILA
Ohjelmointitaidot työkalupakkiin
Valaistusjärjestelmien toteuttaminen edellyttää sähköurakoitsijoilta
entistä enemmän kokonaisuuksien ymmärtämistä ja ohjelmointitaitoja.
S ähköurakoitsijoiden työnkuva Mikko Arvinen
ja tarvittavan tietotaidon taso
on muutoksessa monen muun – Sähköurakoitsijoiden pitää huolehtia oman ohjelmointiosaamisensa päivittämisestä,
ammattilaisuuden lailla. Taus- Lauri Kröger muistuttaa.
talta löytyvät esimerkiksi energiatehok-
kuuden vaatimukset ja tietotekniikan ohjausjärjestelmä – vaikkapa DALI – voi- tamista asiakkaalle, Piikkilä neuvoo.
kehittyminen. daan rakentaa esimerkiksi KNX-väylätek-
niikan pohjalle. Tällöin koko kiinteistöau-
– Ohjelmointitaidot ovat välttämät- tomaatiota ohjaa yksi järjestelmä, jossa JO TOISEN ASTEEN koulutus antaa säh-
tömiä, kun suunnittelemme ja toteu- laitteet keskustelevat keskenään. köalan ammattilaisille automaation
tamme asiakkaiden toivomia valaistuk- perusvalmiuksia. Sen turvin ei kuiten-
sen ratkaisuja. Ilman ohjelmointia kaik- – Kun kokonaisuudet kasvavat, säh- kaan pitkälle pötkitä.
kia kohteita ei saisi valmiiksi, arvioi köurakoitsijoiden kannattaa luovuttaa
sähköurakointiin ja -suunnitteluun kes- kohde ensin itselleen. Silloin saa testat- Valaistuksen ohjausjärjestelmiin usein
kittyvän Stream Industries oy:n toimi- tua toiminnallisuuden ja varmistettua lisätään ominaisuuksia, jotka vaativat
tusjohtaja Lauri Kröger. dokumentaation ennen kohteen luovut- jonkin uuden palikan, koodin pätkän tai
jopa ohjelmistoversion. Lisäksi valais-
– Valaistus on osa kiinteistöautomaa- Tieto- tuksessa piilee vielä paljon energiate-
tiota ja automaatioverkko laajenee koko taitoaan hokkuuspotentiaalia.
ajan. Sähköurakoitsijan täytyy tuntea täytyy muistaa
kokonaisuus ja suunnittelijan tavoitteet myös säännöl- – Omaa osaamistaan pitää päivittää –
sekä kiinnittää huomiota valaistuksen lisesti päivittää. ja siitä sähköurakoitsijat vastaavat itse,
rajapintoihin, sanoo sähköisen talotek- Kröger muistuttaa.
niikan suunnittelua ja kiinteistöauto-
maation koulutusta tarjoavan Stateko Kröger ja Piikkilä kehottavat turvau-
oy:n konsultti Veijo Piikkilä. tumaan valmistajien ja maahantuojien
koulutustarjontaan ja tietopankkeihin.
– Ylipäätään sähköurakoitsijalta vaa- Myös ammattikorkeakoulujen tarjontaa
ditaan melkoista monialaosaamista ja voi silmäillä.
valaistussuunnittelijoidenkin työn ym-
märtämistä. Eikä kysyvä tieltä eksy. Äkillisissä
pulmatilanteissa kannattaa kilauttaa
SÄHKÖURAKOITSIJAN tarvitsemien vaikka kollegalle. ◼
ohjelmointitaitojen laajuus määräy-
tyy kohteen ja työtehtävien mukaan. Jos
valaistuksen ohjausjärjestelmäksi riit-
tää muutaman ominaisuuden ja toi-
minnon säätö, ei automatisoinnilta eikä
ohjelmointitaidoilta paljon vaadita.
Laajoissa ohjausjärjestelmissä tilanne
on toinen. Onneksi tekninen kehitys myös
selkeyttää toteutuksia, sillä pilvipohjaiset
palvelut, langattomat järjestelmät ja esi-
neiden internet yleistyvät. Valaistuksen
36