Page 11 - MRKTNG 4 2022
P. 11
2011 Urapolku
Siirtyminen MTV Mediasta Elina Bono
Luhdan PR-päällikön paikalle.
Vastuun kantava
2016 bränditaituri
”Lanseerasimme Sanomilla Teksti Hanna Velling Kuva Juha Valkeajoki, Sherpa
Oikotien ’Kun aika on’ -brändikonseptin,
jonka tavoitteena oli markkinajohtajuus. SHERPAN toimitusjohtajan Elina Bonon ensimmäinen
Investointi brändiin kannatti. Neljä vuotta työpaikka Radio NRJ:n trafiikkisihteerinä löytyi koulun
myöhemmin Schibsted osti Oikotien ilmoitustaululta 19-vuotiaana.
185 miljoonalla eurolla.”
”Keitin kahvia, vastasin puhelimeen ja hoidin
2020 mainost rafiikkia. Hit music only oli kova juttu jo
silloin. Moni entinen työkaverini on edelleen alalla”,
”Pandemia lisäsi markkinointikentän Elina Bono kertoo.
solidaarisuutta ja teki työstä
merkityksellisempää kuin koskaan Uraa on ohjannut halu oppia uutta, ja Bono on
aikaisemmin.” tarttunut määrätietoisesti mielenkiintoisiin tarjouk-
siin. Hän ei ole pelännyt ottaa haasteita vastaan tai
2022 välttänyt vastuuta.
”VR:n kampanja ’Matkalla’ toi uutta lämpöä ”Haluan, että työni on mieluummin vähän liian
ja inhimillisyyttä ikoniseen brändiin.” vaikeaa kuin liian helppoa. Uusi työpaikka on aina
lisännyt vaikeusastetta, ja tietysti toimitusjohtajan
2023 roolikin on haastava. Sherpan tarjoukseen tartuin
ihmisten ja yrityskulttuurin ansiosta. Luovuus, asian-
”Ensi vuonna Sherpa saa enemmän jalansijaa tuntijuus ja lämpö houkuttelivat.”
erittäin kilpaillulla markkinalla. Teen kaikkeni
sen eteen, jotta asiakkaamme menestyvät.” Bonon työelämän isoimmat haasteet ovat tulleet
oman toimenkuvan ulkopuolelta. Katastrofaalisissa
tilanteissa, kuten sota tai pandemia, hän on kuitenkin
aina pystynyt vaikuttamaan siihen, miten reagoi
asioihin tai sopeutuu muutoksiin.
”Olen omakohtaisesti nähnyt ja kokenut,
mitä liiketoiminnalle tarkoittaa brändiin
panostaminen tai toisaalta panostamatta
jättäminen. Erityisesti vaikeina aikoina
kannattaa panostaa brändiin. Ensi
vuonna monella toimialalla markkina
osuudet jaetaan uudelleen, joten
huonoin mahdollinen ratkaisu on
•olla tekemättä mitään.”
MRKTNG 11