Page 52 - LSR vuosikertomus 2019
P. 52
LIIKESIVISTYSRAHASTON VUOSIKERTOMUS 2019
LIIKESIVISTYSRAHASTON ALUETOIMINTA
Liikesivistysrahasto perustettiin 1919 edistämään itsenäistyneen Suomen elinkeinoelämän ja hy-
vinvoinnin kasvua. Liikesivistysrahaston Kannatusyhdistys ry:n aluetoimikunnat edistävät toi-
minnallaan rahaston valtakunnallista apurahatoimintaa ja tunnettuutta. Aluetoimikuntien nimet
noudattavat pääsääntöisesti kauppakamaripiirijakoa.
Liikesivistysrahaston Kannatusyhdistys ry:n jäsenet valitsevat aluetoimikuntaohjesäännön mukaisessa vuo-
sikokouksessa keskuudestaan aluetoimikunnan puheenjohtajan ja muut jäsenet. Aluetoimikunnat antavat
stipendivaliokunnalle lausuntoja alueensa apurahahakemuksista ja hankkivat yhdistykseen jäseniä, erityi-
sesti elinkeinoelämän vaikuttajia. Aluetoimikunnat edistävät erikoisrahastojen perustamista ja alueellisten
seminaarien järjestämistä.
Liikesivistysrahasto on satavuotisen historiansa aikana tukenut kauppatieteellisen tutkimuksen ja koulu-
tuksen tekijöitä ja uusia avauksia valtakunnallisesti rahan nykyarvossa yli 125 miljoonalla eurolla. Alueiden
seminaarit kutsuivat talousalueen osaajia suunnanantajiksi myös seuraavalle sadalle vuodelle. Liikesivistys-
rahasto on kiitollinen yhteistyökumppaneilleen juhlavuoden seminaaritapahtumista eri maakunnissa.
LIIKESIVISTYSRAHASTO 100 VUOTTA
POHJOIS-KARJALAN JUHLASEMINAARI
Pohjois-Karjalan juhlaseminaari järjestettiiin Joensuussa yhdessä Itä-Suomen yliopiston kanssa UEF:n
Joensuun kampuksella 18.9. Seminaarissa tarkasteltiin ajankohtaisia näkökulmia paikallisesta yrittäjyydestä
ja työelämästä teemalla ”Millaista on uudenlainen yrittäjyys Pohjois-Karjalassa? Millaisia taitoja opiskelijat
tarvitsevat nykyajan työelämässä?”
Aluetoimikunnan puheenjohtaja, KTT Osmo Ruuskanen (keskimmäinen kuvassa vasemmalla) avasi semi-
naarin, minkä jälkeen jälkeen Liikesivistysrahaston toimitusjohtaja Johanna Vesterinen piti esitelmän
”Liikesivistysrahasto 100 vuotta”. Itä-Suomen yliopiston työelämäprofessori Reijo Karhinen (keskellä) esitti
katsauksen aiheesta ”Opiskelijoiden työelämävalmiudet”. Broman Group Oy:n toimitusjohtaja Harri Broman
(oikealla) piti esityksen alueen liike-elämän näkökulmasta otsikolla ”Korkeakoulujen toiminta työelämä-
valmiuksien kehittäjinä”. Liikesivistysrahaston apurahansaaja, toimitusjohtaja Helena Puhakka-Tarvainen
valotti tutkija-yrittäjän näkökulmaa paikalliseen yrittäjyyteen. Osmo Ruuskasen yhteenveto päätti seminaarin,
minkä jälkeen LSR 100 -juhla jatkui Ravintola Aurorassa.
52