Page 28 - LSR vuosikertomus 2019
P. 28

LIIKESIVISTYSRAHASTON VUOSIKERTOMUS 2019

               KATSAUS SIJOITTAJAN
  TOIMINTAYMPÄRISTÖÖN VUONNA 2019

Poliittinen epävakaus näkyi heikkenevänä talouskasvuna vuonna 2019. Taantuma kuitenkin vältettiin kes-
kuspankkien elvyttävillä toimilla. Teollisuus kärsi poliittisesta epävarmuudesta ja kauppapolitiikan jännit-
teistä. Korkotason lasku ja työllisyystilanteen paraneminen ovat hyödyttäneet kuluttajavetoisten toimialojen
kysyntänäkymiä. Teollisuuden notkahduksesta huolimatta talouskasvu jatkui positiivisena, vaikkakin vaisuna.
Helpotukset poliittisella rintamalla (esim. Brexit) ja ykkösvaiheen kauppasopimus USA:n ja Kiinan välillä
loivat hieman toivoa tilanteen parantumisesta.
Keskuspankkien järeät toimet saivat sijoittajat ryntäämään osakemarkkinoille ja reaaliomaisuuteen, kun
korkomarkkinoilta ei ollut kilpailukykyisiä tuottoja saatavilla. Yhdysvaltojen keskuspankin koronlaskut ja
arvopaperiostot yhdessä Euroopan keskuspankin kanssa laskivat korkoja voimakkaasti ja nostivat merkittä-
västi osakkeiden arvoja. Vaihtoehtojen puute oli merkittävin syy osakemarkkinoiden nousulle. Myös kor-
kosijoitukset tuottivat hyvin, kun korot laskivat ja yrityslainojen riskilisät pienenivät. Sijoittajat luottivat
edelleen keskuspankkien pitävän korot pitkään matalalla tasolla.
Suomen talouskasvu säilyi varsin hyvällä tasolla. Suomen teollisuustuotanto kasvoi vuonna 2019 kaksi pro-
senttia, kun muualla Euroopassa teollisuustuotanto laski. Suomen työllisyys kehittyi odotettua paremmin.
Kuluttajien hyvä tilanne heijastui rakentamiseen ja yksityiseen kulutukseen.
LIIKESIVISTYSRAHASTON SIJOITUSVUOSI 2019
Vuoden 2019 myönteinen osakemarkkinakehitys näkyi myös Liikesivistysrahaston sijoituksissa. Suurim-
man omaisuusluokan, osakesijoitusten tuotto oli 22,9 prosenttia. Korkosijoitukset tuottivat 4,2 prosenttia,
kiinteistöt 10,1 prosenttia ja pääomarahastot 6,7 prosenttia. Sijoitusten kokonaistuotto oli 16,3 prosenttia.
Tuotto viimeiseltä kolmelta vuodelta on ollut 7,5 prosenttia vuosituottona laskettuna.
Tilikauden ylijäämä oli 5,93 miljoonaa euroa.

28
   23   24   25   26   27   28   29   30   31   32   33