Page 102 - LSR vuosikertomus 2019
P. 102

LIIKESIVISTYSRAHASTON VUOSIKERTOMUS 2019

kehityskykyään ja jää jälkeen siitä, mitä muurin ulkopuolisessa maailmassa tapahtuu. Lopulta paremmat
tekniikat ja toimintatavat voittavat. Neuvostoliiton suunnitelmatalous oli tästä massiivinen yhteiskunnal-
linen laboratorio. Sen jälkeinenkään Venäjä ei ole neljännesvuosisataan kyennyt kunnolla murtautumaan
omalla tekniikallaan ja tuotannolla sille tasolle, jolle suuren maan laaja koulutustaso, tutkimus ja pääomat
sen oikeuttaisivat.
Yhdysvallat on kyennyt hyödyntämään yhtenäistä kieli- ja markkina-aluettaan monilla digitaalisen tuo-
tannon alueilla ja kadehdittava joukko maailman menestyksekkäimpiä digitalouden yrityksiä on yhdys-
valtalaisia. Heidän luulisi kannattavan avointa ja mahdollisimman vapaata kauppaa. Euroopassakin on
syntynyt paljon uutta, mutta silti hajanainen kielialue ja alue, joka digitalouden kehittymisen kannalta
jakautuu 28 lainsäädännöiltään erilaiseen talouteen, ei ole massastaan huolimatta muodostunut sellaiseksi
kasvualustaksi, jollainen USA on ollut. Yhdysvaltojen etu on lisäksi se, että sen alueella ovat ylivoimaisesti
maailman suurimmat pääomat, joista osa on valmis hakeutumaan uuden riskipitoisenkin liiketoiminnan
rahoittajaksi.
Meidän ei kannata Suomessa olla vaatimattomia. Suomessa on kyetty koko itsenäisyytemme ajan luomaan
aidosti uutta sekä kaikkein perinteisimmän tehdasteollisuuden aloilla, kuten myös digitaalisen talouden
sektorilla. Lisäksi ilahduttavaa on se, että taloutemme monipuolisuus saattaa oikeasti olla kasvamassa.
Esimerkit matkailutuotteiden kehityksestä tai uusista ruokatuotteista kertovat siitä, että laajemmin on
ymmärretty ihmisten muuttuvat tarpeet ja elämystalouden mahdollisuudet. Kun ihmisillä on jo jääkaapit
ja autot, rahaa käytetään muuhunkin.
Nopeat murrokset osuvat aina yritystasolla kykyyn sopeutua muutoksiin ja hakea uutta toimintatapaa.
Se ei ole aina helppoa, jos koko yrityksen osaamispääoma, asiakassuhteet ja rahallinen pääoma on sidottu
vanhaan toimintaan, jota uudet mallit nyt haastavat. Ekonomistit puhuvat mielellään luovasta tuhosta,
joka onkin tosiasia ja sitä tapahtuu kaiken aikaa. Mutta yhteiskunnan ja yksilön kannalta on tarpeettoman
raskasta, että luova uudistuminen tapahtuu vain uusien yritysten kautta. Luovaa tuhoa tai vähän hitaampaa
uudistumista pitää saada aikaan myös olemassa olevissa pitkäjänteisissä yrityksissä. Ja niiden pitää kyetä
ennakoimaan muutostarve.
Itse kannatan sitä, että vanhat yritykset uudistavat toimintaansa. Vanhan yrityksen uudistumista puoltaa
moni tekijä. Sillä on henkilökunta, joka kykenee omaksumaan uutta. Sillä on valmis kokemus asiakassuh-
teista. Ja vanhalla yrityksellä on usein omasta takaa pääomaa rahoittaakseen muutosta.
Kaikki eivät tähän uudistumiseen pysty ja siksi vuosittaisissa verotiedoissa on aina uusia kasvoja, jotka
yllättävät ja vanhat nimet jäävät sivummalle.
Olemassa olevat yritykset tarvitsevat tuntosarvia havaitakseen sen, mitä kello kulloinkin on lyönyt. Tässä
tutkimus astuu kuvaan. Parhaimmillaan ajassa kehittyvä kaupallinen tutkimus kykenee tulkkaamaan käyn-
nissä olevia muutostrendejä yrityksen johtoryhmän ja omistajien tietoon. Ymmärrettävässä muodossa.
Liikesivistysrahaston apurahatoiminnan painoalueet kuvastavat hyvin tämän hetken tarpeita. Ne muuttu-
vat ajan kuluessa ja niin niiden pitääkin muuttua. Tutkimuksen rahoittamisessa on tärkeää, että kyetään
löytämään ja näkemään tulevat tarpeet. Tässä voidaan onnistua ainoastaan ylläpitämällä kunnollista toi-
mivaa vuorovaikutusta yritysten ja tutkijoiden kesken ja vielä siten, että rahasto on organisoimassa tätä
yhteydenpitoa ja ohjaamassa myös omalla apurahapolitiikalla sitä suuntaa, joka nähdään tärkeäksi.
Tulevaisuuden tarpeiden ennakointi ei ole helppoa. Vedin kerran edellisessä roolissani ennakointifoorumin,
jossa pyrittiin hahmottamaan erään toimialan tulevaisuuden koulutustarpeita alan koulutusorganisaatioiden

102
   97   98   99   100   101   102   103   104   105   106