Page 60 - LSR vuosikertomus 2019
P. 60

LIIKESIVISTYSRAHASTON VUOSIKERTOMUS 2019

MERKKIPÄIVÄLUETTELON 72.
VUOSIKERTA
Liikesivistystyöhön kuuluvaa julkaisutoimintaa har-
joittaa LSR-Julkaisut Oy. Osakeyhtiön päätehtävä
on Merkkipäiväluettelon julkaiseminen. Kannatus-
yhdistys omistaa yhtiön koko osakekannan ja yhtiön
osinkotuotto käytetään kokonaisuudessaan kauppa-
tieteiden ja liiketalouden tutkimuksen ja koulutuk-
sen tukemiseen.
Merkkipäiväluettelo tarjoaa luotettavaa tietoa ta-
savuosiaan viettävien elinkeino- ja kulttuurielä-
män toimijoiden merkkipäivistä ja niihin liittyvis-
tä toiveista. Tiedot kootaan mm. ammattikuntien
matrikkeleista ja ne palvelevat onnittelijoita ja päi-
vänsankaria. Ilmoitusten ohella lehdessä julkaistaan
apurahansaajien haastatteluja. Vuonna 2019 Merkki-
päiväluettelo ilmestyi kolme kertaa. Julkaisu oli luet-
tavissa sekä painettuna että sähköisenä näköislehtenä.
LSR-Julkaisut Oy:n tilikauden 2019 tulos on 247,83
euroa. Yhtiön tilinpäätös on tämän julkaisun liit-
teenä. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Liikesivistys-
rahaston toimitusjohtaja oman toimensa ohella.
TOIMISTO JA HENKILÖKUNTA
Liikesivistysrahaston toimisto sijaitsee Helsingissä
osoitteessa Museokatu 8 A 1. Toimiston esimies on
toimitusjohtaja, KTT Johanna Vesterinen. Toimi-
tusjohtajan alaisuudessa työskenteli vuonna 2019
kolme henkilöä.

toimitusjohtaja, KTT  hallintoassistentti ja             toimistoassistentti, FM            Heli Vilmi
Johanna Vesterinen     koordinaattori, FM                     Anne Hopiala           Merkkipäiväluettelon
                       Sampsa Heikkilä
                                                                                             toimitus

                                 Liikesivistysrahaston verkkosivut: www.lsr.fi
                                     Toimiston sähköpostiosoite: lsr@lsr.fi

                      Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@lsr.fi
                                             Twitter: @Liikesivistys

                              Facebook: www.facebook.com/Liikesivistysrahasto

60
   55   56   57   58   59   60   61   62   63   64   65